Alapuolella olevista kuvista saa hyvän muistutuksen siitä, kuinka rankka isän rooli todellisuudessa on. Kuvissa isä on paennut poikaansa koppaan lepäämään. Istualtaan nukkuvan ilme on juuri sellainen, että nyt ei jaksa. Pojan on siis parempi pysyä kopan ulkopuolella syömässä luutaan. Oikeasti näillä kahdella päivät kuluvat yleensä riehuessa ja leikkiessä ja molemmat tykkäävät siitä ihan kauheasti. Mutta joskus nuorikin isukki voi väsähtää :D
lauantai 4. toukokuuta 2013
Keltainen jakkara kukka-alusena + chihu-isukki väsyneenä
Siirsin eilen keltaisen vanhan jakkaran keittiöstä eteiseen. Jakkara sai päälleen Arabian kukkaruukussa olevan kasvin. Pitää vielä ottaa koko eteisesti kuvia valoisampaan aikaan.
Alapuolella olevista kuvista saa hyvän muistutuksen siitä, kuinka rankka isän rooli todellisuudessa on. Kuvissa isä on paennut poikaansa koppaan lepäämään. Istualtaan nukkuvan ilme on juuri sellainen, että nyt ei jaksa. Pojan on siis parempi pysyä kopan ulkopuolella syömässä luutaan. Oikeasti näillä kahdella päivät kuluvat yleensä riehuessa ja leikkiessä ja molemmat tykkäävät siitä ihan kauheasti. Mutta joskus nuorikin isukki voi väsähtää :D
Alapuolella olevista kuvista saa hyvän muistutuksen siitä, kuinka rankka isän rooli todellisuudessa on. Kuvissa isä on paennut poikaansa koppaan lepäämään. Istualtaan nukkuvan ilme on juuri sellainen, että nyt ei jaksa. Pojan on siis parempi pysyä kopan ulkopuolella syömässä luutaan. Oikeasti näillä kahdella päivät kuluvat yleensä riehuessa ja leikkiessä ja molemmat tykkäävät siitä ihan kauheasti. Mutta joskus nuorikin isukki voi väsähtää :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti